Kamarikuoro Aiolos

Aiolos harjoittelemassa Kempeleen lukiolla kevättalvella 2023

Kamarikuoro Aiolos laulaa perinteistä suomalaista kuoromusiikkia ja kansanlauluja, hengellisiä lauluja, kevyttä musiikkia ja yhteistyössä alueen muiden kuorojen kanssa orkesterisäsestyksellisiä teoksia

Aiolos-sointia, naurua ja laulua

Kamarikuoro Aiolosta on kuvattu näin: ”Aioloksessa parasta on lämmin ja mukava ilmapiiri. Musiikkia tehdään tosissaan, mutta ei liian tiukkapipoisesti. Äänenmuodostukseen kiinnitetään harjoituksissa paljon huomiota. Aioloksella on oma vahva sointinsa, joka syntyy mielestäni siitä, että ääniä ei liikaa yritetä puristaa samaan muottiin, vaan jokainen saa laulaa vapaasti omalla persoonallisella äänellään. Tärkeää on, että laulaminen tuntuu hyvältä ja meillä on kuorossa hyvä olla. Tämä kuuluu mielestäni myös Aiolos-soinnissa. Harjoituksissa nauru raikaa melkein yhtä paljon kuin laulukin. Meillä on hyvä porukka! Kuorolaiset ovat positiivisia, toisiaan tukevia, taitavia ja lauluharrastukseensa sitoutuneita. Kuoroharjoitusten jälkeen on aina hyvä mieli. Ja koska harjoituksemme ovat sunnuntai-iltaisin, uuteen työviikkoon on mukava valmistautua laulamalla – hyvässä seurassa.”

Äänitteitä, kulttuuripalkinto ja kuororeissuja

Aiolos sai Kempeleen kunnan kulttuuripalkinnon v. 2009 ja kuoro on julkaissut kaksi levyä: ”Saavu jo joulu” ja ”Ensimmäinen kevätpäivä”. Kuoro osallistuu aktiivisesti kuorofestivaaleille, erilaisiin produktioihin ja käy myös laulamassa ikäihmisille. Kuoromatkoja Aiolos on tehnyt Viroon, Saksaan ja Italiaan.

Seppo Härkönen perusti Aioloksen vuonna 1992

Kamarikuoro Aiolos on perustettu Kempeleessä tammikuussa 1992. Perustajana oli Aioloksen pitkäaikainen kuoronjohtaja Seppo Härkönen. Vuonna 2006 Elina Könönen aloitti Aioloksen johtajana. Vuodesta 2015 lähtien kuoronjohtajana toimi Satu Korpi. Syksystä 2019 kuoron otti johtoonsa Riikka Saarela. Syksyllä 2022 puikkoihin astui Malla Kaarlela. Aiolos on Kempeleen kansalaisopiston alainen kuoro.

Aiolos on kreikkaa ja tarkoittaa tuulikannelta, tuultenhaltijaa ja tuulten musiikkia. Aioloslaiset toivottavat lämpimästi mukaan uusia laulajia.

Aiolos harjoittelee maaliskuussa 2023